Hampurilaisturnauksessa lyödään jälleen osallistujaennätys

16.11.2014

Suomen suurin koululentistapahtuma - Järvenpään XVII Koululentisturnaus Liikuntahallilla torstaina 20.11.2014 Ennätykselliset 28 poikien ja tyttöjen luokkajoukkuetta osallistuu tämän vuoden Koululentiksen lopputurnaukseen. Pelaajia näissä joukkueissa on noin 140. Turnauspäivän aikana pelattavat 59 peliä vaativat otteluohjelmissa pienoista logistiikkaa, että viiden tunnin aikana pelattavat pelit etenevät aikataulussa.

Blues Volleyn laajemminkin tunnetuksi tavaramerkiksi muodostunut McDonald´s Koululentisturnaus ratkoo Järvenpään ala-asteiden lentismestarit jo. 17. kerran.

Luokat edustavat kymmentä ala-astetta, joten turnaus koskettaa läheisesti koko kaupungin kyseisiä ikäluokkia. Tänä vuonna 5 – 6 luokkien sarjoissa on 17 joukkuetta. 3 – 4 luokkien sarjat ovat kasvussa, niihin osallistuu jo yksitoista joukkuetta. Koulun edustusjoukkueen selvittämiseksi isommissa kouluissa on pelattu karsintaotteluita, joihin on valmistauduttu harjoittelemalla innokkaasti.  Joukkueita valmentavat luokkien opettajat. Blues Volleyn yhdessä Lentopalloliiton kanssa järjestämään opettajakoulutuksen osallistui 14 opettajaa, myös Tuusulasta.
Kouluturnauksessa pelataan sulkapallorajoin ja sovelletuin säännöin. Kaksi pelaajaa on yhtä aikaa kentällä ja jatkuvat pelaajavaihdot sekä kopin käyttömahdollisuus tekevät pelistä vauhdikkaan ja palloralleista usein pitkiä. Erät päättyvät aina 15 pisteeseen.

Vaikka turnauksessa pelataankin sijoituksista, tärkein tavoite on mukavan koulu-urheilutapahtuman energinen fiilis ja motivoida lapsia urheiluharrastuksien pariin.
Koululaiset ja opettajat ovatkin olleet innokkaita osallistumaan tunnelmaltaan hienoon tapahtumaan.  Muutama opettaja on osallistunut turnaukseen alusta alkaen.

Turnaustapahtuman myötä moni koululainen on löytänyt lentopalloilusta itselleen harrastuksen. Tuomareina toimiikin aikaisemmin Bluesin kouluturnaukseen osallistuneita seuran nykyisiä aktiivijunioripelaajia. Turnaustapahtuma kuuluu osana Suomen Lentopalloliiton valtakunnalliseen Koululentiskampanjaan, joka on sekin tavoittanut ennätysmäärän kouluja kautta maan.

 

Aikataulu

  • 3 – 4 lk pelit alkavat klo 9.00. Finaali alkaa noin klo 10.30, palkintojen jako klo 10.45
  • 5 – 6 lk:n ottelut alkavat kello 12.00.
  • joukkueitten tsempparit palkitaan klo 14.15
  • mitalipelit alkavat noin 14.45
  • 5-6 lk:n palkintojen jako n. klo 15.00