D99-pojat

 Sinipaidat valtasivat Koivusaaren

D-pojat rynnistivät uuteen sarjakauteen lauantaina  15. lokakuuta Koivusaaressa. Blues Volley on sarjassa mukana kolmen joukkueen voimin. Ilmoittautuneita joukkueita on mukana kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Kolmasosa osanottajista edustaa siis Bluesia. Olemme D-pojissa jättiläiskokoluokan lentopalloseura Etelä- Suomessa. Sarja on jaettu kahteen lohkoon ja tässä meidän lohkossa on mukana myös Salpis ja KeiKa.
Bluesin vanhimmat 99-syntyneet pojat olivat tylyjä isäntiä. Heillä oli kolme ottelua. Kaikista tuli voitto 2-0. Tiukimman vastuksen he saivat avausottelussaan Salpiksesta. Hollolalaiset pakottivat ensimmäisen erän jatkopalloille. Voitto kuitenkin heltisi, mutta tiukkoja vääntöjä on luvassa seuraavissa turnauksissa. Ysiysit ovat kärjessä voitettuaan myös seuran sisäisissä otteluissa haastajansa.
Vuonna 2000 syntyneiden joukkue jatkoi jo Powerista tuttuja otteitaan. Turnauksessa kellistettiin KeiKa 2-0. Tosin toinen erä lipsahti jatkopalloille. Vuotta vanhemmat ja pidemmät ”isoveljet” olivat liian kovia, eikä seuran sisäinen hegemoniakamppailu sytyttänyt. Pojat ovat kuitenkin tukevasti kolmantena yhden ottelun muita vähemmän pelanneena.
BV:n kolmas joukkue esitti turnauksessa rohkeaa peliä. Avausottelussa KeiKa joutui ahtaalle. Voittoja ei tällä kertaa irronnut, mutta hienoja suorituksia nähtiin paljon. Joukkueen aloittelija Almaz selviytyi tulikasteestaan mainiosti.
Turnauksen perusteella valmentajien rohkea veto lähteä sarjaan lähes vaihtomiehettömillä joukkueilla osoittautui oikeaksi. Kaikki kolme joukkuetta ovat hyviä kokonaisuuksia ja kauden edetessä yhteenhitsautuminen varmasti vain parantaa tilannetta. Kahdella valmentajalla kolmen joukkueen pyörittäminen ei onnistu ilman apuvoimia. Väänäsen Markku peluutti ysiysejä. Turnauksen tuomaroivat C- pojat ilman mitään auktoriteettiongelmia.