Kausi 2011-12
![]() Jennan hieno torjunta vastustajan lyönnistä |
![]() Tuuli sijoittaa pallon varmasti verkon toiselle puolelle |
D1 –TYTÖT SALPIKSEN VIERAINA HOLLOLASSA.
Ensimmäinen peli oli Kausalan Yrityksen joukkuetta vastaan. Edellisessä turnauksessa Blues voitti hiuksen hienosti ja tasaisella pistevuorottelulla aloitettiin tämäkin peli. Molemmin puolin verkkoa nähtiin varmaa peruspeliä ja hienoja pelastuksiakin. Tuulin hieno onnistunut syöttöputki teki pienen kaulan Bluesin eduksi ja Ensimmäinen erä Bluesin tytöille 25 - 14. Toinen erä oli vielä ensimmäistä tiukempi. Kausala petrasi omaa peliä, kun taas Bluesin tytöille tuli pieni notkahdus. Erä Kausalalle 19 - 25. Kolmannen erän alusta huomasi jo liikkeen vähentymisen Bluesin kenttäpuoliskolla. Vaisusti kolmanteen erään lähteneet tytöt hävisivät erän 7-15. Näin siis Kausalalle makoisa revanssi edellisestä turnauksesta erin 1-2.
Toiseen peliin kotijoukkue Salpista vastaan tytöt sitten sisuuntuivatkin. Peli oli ensimmäiseen verrattuna liikkuvaa. Mette nosti palloja kentän pinnasta ja Jenna oli verkolla tänään varma laittaessaan jujuja ja toruessaan vastustajan hyökkäyksiä. Pallon nostamiseen omistautumisesta kertoi omaa tarinaansa yksi nostopallo, jossa kaikki kolme takakenttäpelaajaa päätyivät kirjaimellisesti samaan kasaan kompuroidessaan toisiinsa. Onneksi vahingolta vältyttiin. Peli suoraan Bluesille kahdessa erässä pistein (18 – 28, 11 – 25). Tuttu voiton laulu raikui taas.
Turnauksesta pois jäänyttä Perttulan Tähteä vastaan pelattiin yksittäinen peli Järvenpäässä Vihtakadun koululla seuraavana päivänä. Jatkosarjaa ajatellen Bluesin tytöillä oli todella tiukka paikka ja jatkosarja ratkaistaisiin todennäköisesti pisteiden erotuksella seuraavaan joukkueeseen. Peli alkaa jälleen tasatahtiin. Tällä kertaa on Tuulin vuoro onnistua loistavilla nostoillaan ja liikkeellään. Palloja haetaan jälleen hirmuisella sisulla ja ehkä hieman yllättäenkin Bluesin tytöt nappaavat erävoiton lohkojohtajalta pistein 18 – 25. Toisesta erästä tulee niin ikään äärimmäisen tasainen. Toisen erän puolen välin jälkeen tytöt sortuvat laittamaan liian monta palloa joko suoraan ensimmäisellä tai toisella helposti vastustajalle. Lisäksi koko pelin läpi vaivannut passien epätarkkuus korostui entisestään. Perttula kuittaa toisen erän, kuitenkin niukasti 25 – 22. Viimeisessä erässä näkyi jo hieman väsymystä ja hieman hätäilyäkin. Syötöt onnistuivat hienosti läpi koko ottelun. Nostot hieman kangertelivat, passit nousivat joko verkon yli tai keskikentälle ja liekö loppui sitten omakin usko. Erä Perttulalle (muttei toki ilmaiseksi) 15-10 ja koko plei 2-1.
Valmentaja oli peliin kuitenkin tyytyväinen ja tytöt nousivat erävoittonsa turvin aluesarjan ylempään jatkosarjaan. WAU! Tsemppiä tytöille tuleviin koitoksiin!
![]() Alkulämmittelyä |
![]() Aikalisällä valmentajan ohjeita kuuntelemassa |
D-tyttöjen Tiikerisarja jatkui Lahdessa 11.2.
![]() |
E-tytöt voittoisina Hausjärvellä 4.2.2012
Piskuinen Bluesin E-tyttöjoukkue (Milja, Hanna, Martta, Inka ja vahvistuksena Melissa) oli lauantaina 4.2. turnauksessa Hausjärven Oitissa. Turnauspaikka ja sali olivat entuudestaan tutut syksyn turnauksesta. Tiesimme myös, että ensimmäinen vastustaja Karhula on vahva, koska olimme hävinneet heille syksyn Karhulan turnauksessa. Peli alkoikin hieman kohmeisesti - johtuiko vaisu alku paukkuvasta pakkaskelistä vai liian lyhyestä alkulämmittelystä, ken tietää (pelivalmentaja Jyrki otti kyllä vastuun kahden pelaajan liian lyhyeen alkulämmittelyyn, koska matka ei turnauspaikalle tullutkaan suorinta tietä, vaikka navigaattori niin neuvoi). Hävisimme ensimmäisen erän KaVe:lle selkeästi, mutta tämän jälkeen tytöt ilmeisesti päättivät, että noille pojille ei hävitä toista kertaa. Ja niinhän sieltä tulikin erävoitto tiukan taistelun jälkeen. Kolmas erä sujui tasaiseen tahtiin, mutta ratkaisupallot erän lopulla kääntyivät taidolla ja ehkä hieman onnellakin Bluesin tytöille voitoksi eräpistein 15-13. Hieno 2-1 voitto oli saavutettu (11-25, 25-18 ja 15-13)!
Kaksi seuraavaa ottelua olikin sitten lähinnä syöttöharjoittelua ja kolmen kosketuksen pelimuodon toistoa, jos vastustaja sattui pallon saamaan meidän puolellemme. Molemmista otteluista tuli komeat 2-0 voitot (Blues-Salpis 25-12, 25-21 ja Blues-Hurrikaanit 25-11, 25-10).
Viimeinen ottelu päättyi jopa näyttävästi näinkin nuorten taitajien osalta harvinaisen hienoon iskulyöntiin.
D1 –tyttöjen taistelua Klaukkalassa
D1 –joukkueen matka Klaukkalaan Perttulan Tähden vieraiksi alkoi odottavissa tunnelmissa. Olivathan tytöt jo yllättäneet kaikki pelaamalla itsensä D-ikäisten sarjassa itsensä 16 parhaan joukkueen joukkoon. Joukkueessa pelaavat vielä E-ikäiset Tuuli, Netta, Mette ja Melissa, sekä jo D-ikäiset Vilma ja Jenna. Ensimmäinen peli Kausalan yritystä vastaan oli tytöiltä todella hyvä esitys. Peli pelattiin huolellisesti kolmen kosketuksen pelinä, joka alkaa jo olla tytöille itsestään selvää. Myös verkolla on tapahtunut huimaa kehitystä. Sisukkaat tytöt hyppäävät torjumaan ja lyöntejäkin nähdään jo useamman tytön toimesta. Syöttöpeli oli niin ikään hyvää, eikä syöttövirheitäkään tullut kuin muutama. Ensimmäinen erä bluesille 21 - 25. Toiseen erään mentiin sitten hieman nukuksissa. Alkuun ensimmäisen erän liike oli hukassa ja Yritys rokottikin heti. Puolessa välissä tytöt sitten heräsivät kuitenkin pelaamaan ja saivat omat kuviotkin kuntoon. Kaulaa oli kuitenkin liikaa ja toinen erä Yritykselle 25 - 14. Viimeiseen erän tytöt sisuuntuivat hienosti. Taas nähtiin pirteää pallon halua vaikeistakin paikoista ja rohkeaa hyökkäyspeliä verkolla. Erä bluesille 10 - 15 ja koko ottelu 1-2! Seuraavassa pelissä vastaan asettui ennakkoonkin kovaksi joukkueeksi tiedetty Perttulan Tähti. PeTä oli syksyllä voittanut oman lohkonsa kaikki pelit suoraan kahdessa erässä. Peli alkoi tasaisesti. Pisteitä kertyi vuorovedolla kummallekin puolelle verkkoa. Erän puolessa välissä tasoero alkoi kuitenkin näkyä. Bluesin tyttöjen peräänantamattomasta väännöstä huolimatta erä meni PeTä:lle varsin selkeästi 18 - 25. Toisessa erässä bluesin tytöt olivatkin sitten tehdä itselleenkin jymy-yllätyksen. Pienten tyttöjen sinnikäs yritys sai hetkellisesti Tähden pelin aivan sekaisin. Kaulaa kertyi lähes kymmenen pistettä bluesin neideille. Kova työ ei kuitenkaan ihan riittänyt kalkkiviikoille asti, vaan Tähti vei toisenkin erän, mutta erittäin täpärästi 24 - 26 ja koko ottelun 0-2. Kolmanteen peliin blues sai sitten vastaansa Hollolasta tulevan Salpis Allegron. Ensimmäisen erän alusta kävi selvästi, että viimeiseksi oli sattunut turnauksen helpoin vastus. Ensimmäisessä erässä oli jo nähtävissä ehkä hieman turnaus väsymystä, joka näkyi tyttöjen vähentyneenä liikkumisena ja hätäisinä suorituksina. Erä kuitenkin odotetusti bluesille 25 – 8.Toisessa erässä tyttöjen peli oli vielä rikkonaisempaa. Palloja nostettiin huolimattomasti ja Salpis saikin tehtyä edukseen kaulaa. Noin kymmenen pistettä ennen erän loppua tytöt saivat saa pelin kulkemaan ja erä voitettiin 25 – 15 ja koko ottelu 2 – 0. Valmentaja oli kaiken kaikkiaan oikein tyytyväinen tyttöjen peliin, erityisesti kahdessa ensimmäisessä pelissä. Toisessa pelissä valmentajan mukaan tytöt lähtivät hieman heikomman vastustajan pelityyliin mukaan, jolloin oma peli uhkasi hajota. ”Onneksi tytöt piristyivät ja saivat korjattua peliään”, tyytyväinen valmentaja sanoo. HYVÄ TYTÖT! |
|
D-tyttöjen 2-joukkue Korsossa oppimatkalla
E-tytöt aloittivat kevätkierroksen 14.1 Kotkassa KaVe:n isännöimässä turnauksessa.
Täysin uudistunut joukkue lähti lauantaina kohti Karhulaa, mukana kokeneemmista vain Tuuli ja hänkin ainoastaan kannustamassa syksyllä aloittaneita kavereita. Joukkueessa pelaavat tämän kevään ajan Milja, Hanna, Emma, Inka ja Martta. Tytöt olivat hankkimassa turnauksessa arvokasta pelikokemusta. Muut E-tytöt pelaavat D-tyttöjen alue ja tiikerisarjoissa. Ensimmäisessä pelissä Perttulan tyttöjä vastaan kaikki näytti sujuvan mallikkaasti. Syötöt onnistuivat, aloitukset nousivat ja hyökkäyksetkin pyrittiin rakentamaan passarin kautta. Näin koko ottelu olikin BV:n tyttöjen hallinnassa ja päättyi lukemin 2-0 (25–15,25-20).
Karhulan poikia vastaan tytöt olivat sitten aivan kipsissä, eikä mikään tuntunut onnistuvan. Edes aloitussyöttö, joka ensimmäisessä pelissä oli varmaakin varmempaa ei sujunut. Ainoastaan Milja onnistui syötöissään. Näin pojat veivätkin koko ottelun selvin numeroin 2-0 (25–11, 25–16).
Viimeisessä ottelussa vastaan asettuivat oman seuran pojat, joten odotettavissa oli tiukka matsi. Pelin alku oli tytöille vaikea, kun Miljan kadonnut pallo kaiversi mielessä. Pian pojat karkasivatkin selvään johtoon. Onneksi pallo löytyi ja neidit pääsivät taas peliin mukaan ottaen pikkuhiljaa eron kiinni. Niinpä lopulta neidit menivät ohi ja samalla erävoittoon lukemin 25–23. Toiseen erään pojat tulivat kovalla asenteella onnistuen lähes kaikessa ja veivät näin erän 12–25. Kolmas erä alkoi tyttöjen painostuksella kenttäpuoliskojen vaihtoon saakka jolloin pojat saivat taas otteen pelistä. Tiukkojen loppuvaiheiden jälkeen pojat olivat hiukan onnekkaampia ja voittivat erän 13–15 ja näin koko ottelun 1-2 (25–23, 12–25, 13–15).
Tyttöjen pelaaminen oli valmentajan mieleen, vaikka se aloitussyöttö välillä katosikin. Peleissä yritettiin kolmen kosketuksen käyttöä, vaikka se ei aina ollutkaan pisteiden kannalta paras vaihtoehto. Näin toteutettiin valmentajan ohjeita tarkasti. Erittäin hieno avaus tytöiltä!
D-tytöt Helsingin kisahallissa 10.12.2011
Perinteikäs 1935 valmistunut Töölön kisahalli pelipaikkana oli tytöille aivan uusi ja varmaan hieman hämmentävä kokemus. Jatkuva hälinä ympärillä ja paikan erikoisuus taisivat sekoittaa nuorten pelaajien ajatukset hetkittäin. Ainoastaan ensimmäisessä pelissä PuMa 1:stä vastaan kuviot kentällä olivat vielä kohdallaan jolloin tytöt näyttivät kokeneille vastustajille taitojaan ja veivät pisteet sarjajohtajalta suoraan kahdessa erässä.
Seuraavana olivatkin taas vastassa Nale:n tytöt ja kentälle astelivat Bluesin pelaajista nyt uudet tytöt näyttäen aloitussyötön ja vastaanoton hallitsemisen tärkeyden. Nale:n aloittelevat tytöt joutuivat pelissä taipumaan myös erin kaksi nolla.
Sitten alkoivatkin vaikeudet pelin pyörittämisessä kun vastaan asteli PuMa 2. Aikaisemmin kahdesti kaatunut PuMa 2 oli nyt selkeästi parempi joka osa-alueella ja voitti ansaitusti pelin puhtaasti 2-0. Vaikeudet jatkuivat vielä VanLe:n pelissäkin, mutta voiton tytöt kuitenkin väänsivät tiukkojen vaiheiden jälkeen erin 1-2.
Pisteiden valossa onnistunut turnausreissu, mutta pelillisesti jäi parannettavaa. Mukana pelaamassa olivat Tuuli, Netta, Melissa, Vilma, Jenna, Nea, Ida ja Sonja
Syyskauden pelit päättyivät tähän turnaukseen ja joukkueen sijoitus lohkossa on toinen tai kolmas. Joka tapauksessa aivan mahtava saavutus tytöiltä joista suurin osa on vielä E-ikäisiä. Tytöt jatkavat sarjaa keväällä kuudentoista parhaan joukossa ja lisäksi toinen joukkue tulee osallistumaan D-tiikerisarjaan hankkimaan arvokasta pelikokemusta.
Nale:n turnauksen tulokset.
BV | - | Puma 1 | 2-0 |
Nale | - | BV | 0-2 |
BV | - | Puma 2 | 0-2 |
VanLe | - | BV | 1-2 |
E-TYTÖT SYKSYN ALUESARJASSA TOISEKSI
![]() |
Koivusaaren kotiturnauksesta 26.11. D-tytöille kaksi voittoa ja yksi niukka tappio
PuMa 2 - BV 1-2 (20-25, 25-15, 12-15)
Peli oli hyvää lentopalloa molemmilta joukkueilta koko ottelun ajan. Oli tarkkoja aloitusten nostoja, lisäksi nähtiin muutamia iskulyöntejä ja jopa onnistuneita torjuntoja. Jatkoerässä jännitys oli käsin kosketeltavissa viimeisiin palloihin saakka. Voitto oli makea hyvän taistelun jälkeen.
BV - VanLe 1-2 (12-25, 25-12, 12-15)
Ensimmäisessä erässä ei oikein saatu peliä kulkemaan. Muutamien hapuilujen jälkeen oman pelin rakentaminen unohtui ja erä meni VanLelle, joka tässä vaiheessa oli varmempi otteissaan. Toisessa erässä Bluesin tytöt ottivat komennon alusta asti ja se näkyikin pisteiden kertymisessä. Kolmas erä oli tasaista taistelua, jonka VanLe lopulta vei nimiinsä niukasti 12-15. Kokonaisuutena tytöt pelasivat ihan hyvin, mutta niin pelasi VanLekin. Näin tasaväkisten joukkueiden kohtaamisessa pienetkin virheet kostautuvat, ja tällä kertaa ottelu kääntyi VanLelle.
BV - Nale 2-0 (25-12, 25-17)
Kaikki uudet D-tytöt pääsivät kentälle kartuttamaan kokemustaan ja mukaan tulivat E-ikäisistä Melissa, Venla ja yllätysvetona synttärisankari Inka. Voitto oli kaikilta tytöiltä hieno suoritus, kun vastuu piti kantaa itse.
Suuret kiitokset Ronja Suokivelle hienosta tuomaroinnista ja isot kiitokset D- ja E-tyttöjen vanhemmille, jotka olivat aktiivisesti hoitamassa puffettia ja muita järjestelyjä, vaikka oma lapsi ei tässä turnauksessa välttämättä pelannutkaan. Hienoa ja arvokasta taustatukea!
E-junnujen turnauksessa Korsossa raikui taas "Olé, olé..."
Blues Volleyn E-tytöt jatkoivat aluesarjaansa Korsossa lauantaina 19.11. Ensimmäiseksi tytöt kohtasivat oman seuran E-pojat, joille tytöt esittivät takuuvarmoja syöttöjään ja omaa hallittua, rauhallista pelinrakennustaan. Pojat joutuivat todistamaan tässä vaiheessa tytöt paremmakseen selkein erin 25-10 ja 25-7.
Hausjärven Hurrikaaneja vastaan käyty toinen ottelu oli läpisyöttelyä. Etukäteen helpoksi tiedetyssä ottelussa annettiinkin enemmän vastuuta uudemmille tytöille. Blues Volley vei ottelun nimiinsä 2-0 (25-12, 25-13).
Korson Vedon pojatkaan eivät ensimmäisessä erässä saaneet peliään käyntiin juuri lainkaan, joten BV:n tytöt syöttelivät erän nimiinsä 25-9. Liekö sitten jo ennenaikaista voitonvarmuutta, mutta toisessa erässä tilanne kääntyikin yhtäkkiä päälaelleen: pojat alkoivat tykittää pitkiä syöttöjä takakentälle, ja tytöiltä meni hetkessä peli sekaisin. Jo turvalliseksi kuviteltu johto 19-9 vaihtui yllättävän nopeasti poikien johtoasemaan, kun mikään ei tytöiltä onnistunut, eikä pallo noussut peliin millään. Pojat veivät erän tyttöjen nenän edestä 19-25! Kolmannessa erässä yleisö saikin jännittää pisteiden kertyessä vauhdilla molemmille joukkueille. KoVen pojat heittelivät palloa ensimmäisellä yli, eivätkä tytöt tuntuneet olevan siihen ihan valmiita, vaikka sama toistui jatkuvasti. Kokeneempien tyttöjen komennuksella erä kuitenkin lopulta kääntyi tytöille 15-13, ja koko ottelu näin 2-1.
Viimeisessä ottelussa kohdattiin Perttulan Tähti, ja siinä BV tytöt ottivat alusta asti taas ihan eri meiningillä pelin haltuunsa. Ottelu voitettiin erin 2-0.
Tämän turnauksen opetus taisi olla, että peliä ei ole voitettu ennen kuin ottelu on päättynyt. Lisäksi ainakin katsomon puolelta havaittiin hyvin, kuinka oman pelin rakentaminen kolmen kosketuksen taktiikalla tuottaa ihan eri näköistä peliä, kuin vastustajan ”heti yli” –heittely, mihin tytöt aina välillä sortuivat lähtemään mukaan. Kaikki paikalla olleet tytöt saivat pelata ja uudetkin pärjäsivät mukana hienosti, kokeneempien tukiessa hankalammissa tilanteissa. Mukavaa oli, ja taas raikui ”olé,olé” otteluiden päätyttyä!
D-tytöt voittoisina Vantaalla
Blues Volleyn D-tytöillä onnistunut vierailu Myyrmäessä VanLe:n emännöimässä turnauksessa. Ensimmäisessä pelissä kaatui PuMa 2 joka kuitenkin antoi tiukan vastuksen lähes koko ottelun ajan. Tässä pelissä meidän tytöt eivät päässeet omalle taitotasolleen missään vaiheessa, mutta neideille silti selkeä voitto 2-0 (25 - 17, 25 - 20)
PuMa 1 oli seuraavana vastassa ja peli alkoikin Bluesin hallinnalla ensimmäisen erän puoliväliin saakka. Tässä vaiheessa pienestä loukkaantumisesta joukkueen peli meni täysin sekaisin ja erä menetettiin vastustajalle. Toisessa erässä BV:n tytöt eivät onnistuneet horjuttamaan PuMa:n peliä paljonkaan, kun oma peli ei vaan lähtenyt käyntiin. Niinpä ottelu etukäteen kovaksi tiedetylle joukkueelle luvuin 2-0 (25-19, 25-10).
Viimeiseen otteluun VanLe:a vastaan mukaan peliin otettiin uusina D-ikäisinä Nea ja Sonja. Vasta aloittaneet neidit pääsivätkin heti kokemaan tiukan erän tuoman jännityksen. Ensimmäinen erä jännittävien vaiheiden jälkeen merkattiin VanLe:n piikkiin numeroin 25-23. Toiseen erään Blues laittoi kentälle kokeneempia pelaajia ja tulos olikin melko vaikuttavaa, erä BV:n tytöille selvin luvuin 7-25. Ratkaisuerä olikin sitten varsinainen jännitysnäytelmä aivan viimeisiin palloihin saakka, jossa Bluesin tytöt olivat ehkä hieman onnekkaampia. Erä ja samalla koko ottelu Bluesille 1-2 (25-23, 7-25, 14-16).
Kotiin tuliaisina turnauksesta siis kaksi voittoa yksi tappio. Tuloksellisesti erittäin hieno päivä, mutta pelillisesti valmentaja ei ollut täysin tyytyväinen. Taitavilta tytöiltä nähtiin kyllä hienoja suorituksia ja uhrautuvaa peliä, mutta löytyy myös paljon korjattavaa. Vilma ja Jenna pääsivät lähimmäs omaa tasoaan, muilla sen sijaan oli hieman vaisumpi päivä. Netta hoiteli kapteenin hommat mallikkaasti ja mikä hienoa niin koko ryhmä säilytti iloisuutensa koko päivän.
Suuri kiitos valmentajalta vanhemmille joita oli taas mukavasti tyttöjä kannustamassa ja huoltamassa.
![]() Valmentaja-Jussin ohjeita kuuntelemassa |
![]() Olé olé ... me voitettiin ... taas! |
E-tyttöjen sarja-avaus Hausjärvellä 5.11.2011
E-tyttöjen sarja alkoi loistavasti: neljä peliä ja neljä puhdasta 2-0 voittoa.
Päivän aikana nähtiinkin paljon hienoja suorituksia ja tytöt pyrkivät pelaamaan joukkueena kolmella kosketuksella. Kokeneempana pelaajana Mette näytti mallia ja toimi muutenkin esimerkillisesti kapteenin tavoin.
Kaikki tytöt pääsivät kokemaan pelitilanteiden jännityksen, onnistumisen iloja ja silloin tällöin epäonnistumisen murujakin.
Pelivuorossa olevat tytöt keskittyivät kentällä pelaamiseen ja valmentaja-Jussin ohjeiden kuuntelemiseen. Kannustus vaihtopenkiltä oli iloista ja tsemppaavaa. Pelien lopussa sali raikui tyttöjen lauluringistä Olé, olé...me voitettiin...taas! jota läsnä olevat kuuntelivat ja katselivat hymyssä suin.
Tyttöjen aitoa innokkuutta ja mutkatonta iloisuutta oli ilo seurata!
Mukana olivat Emma, Hanna, Iida, Inka, Janna, Martta, Mette, Milli, Venla. Kannustamassa mukana oli suuri joukko vanhempia ja sisaruksia. Jälleen kerran nähtiin vanhempien kiinnostuksen ja sitoutumisen merkitys lasten suorituksiin ja hyvinvointiin.
Tästä on hyvä jatkaa.
D-tytöt aloittivat sarjakaudenD-tyttöjen sarjakausi alkoi voitolla ja tappiolla. Suurimmaksi osaksi E-ikäisistä koostunut joukkue debytoi D-sarjassa 22.102011Puistolassa, Helsingissä. Ensimmäiseksi vastaan tuli PuMa:n 1 joukkue. Tytöt aristelivat ensimmäisessä erässä, vaikkakin näyttivät herättyään varsin pirteää peliä. Tyttöjen peli on kesän aikana huimasti kehittynyt. Valmentaja Jussi Tuomisen mukaan kaikkien tyttöjen hihalyönti on parantunut hurjasti. Tarkkuutta täytyy kuitenkin vielä kehittää, jotta saadaan pallo korkeammalle passarille, jolloin voidaan jatkossa rauhassa rakentaa onnistuneita hyökkäyksiä. Peliin Jussi kuitenkin oli tyytyväinen. Tytöt eivät antaneet yhtään periksi, vaikka olivatkin kooltaan jonkin verran vastustajia pienempiä ikäeron vuoksi. HYVÄ! PuMa vei ensimmäisen pelin 0-2 ( 9-25, 18-25 ). Toinen peli osoittikin sitten miten tärkeä onnistunut aloitussyöttö on, kun vastaan tuli NaLe:n joukkue. Tytöt voittivat pelin 0-2 (4-25, 3-25) lähes pelkillä aloitussyötöillä. Peli oli hyvä osoitus siitä, miten paljon E-sarja syöttösääntö tasapainottaa pienten pelaajien peliä.
|
|
![]() Passauksen varmistamista Hannu Seppäsen johdolla. |
![]() Tiukan treeniohjelman lisäksi rentouduttiin perheiden kesken leikkimielisen kisailun merkeissä. |
TEHOLEIRI PAJULAHDESSA 10.-11.9.2011
Uuteen kauteen haettiin tehoja tiiviiltä viikonlopun harjoitusleiriltä Liikuntakeskus Pajulahdesta. Ohjelmassa oli mm. perustekniikka- ja liikkumisharjoituksia, fysiikkaa sekä erilaisia pelimuotoja, aloitussyöttöjä unohtamatta ja iskulyöntejä tapaillen. Leirillä saatiin harjoituksiin vaihtelua, kun Etelä-Suomen Aluevalmennuskeskuksen (ESA) päävalmentaja Hannu Seppänen veti erityisesti passaukseen ja aloitusten vastaanottoon keskittyvän treenin.
Hienosti tytöt jaksoivat harjoituksesta toiseen, välillä ruokaillen ja taas vauhtiin. Lauantaina vietettiin myös perheiden kesken mukavaa yhteistä aikaa erilaisten kisailujen merkeissä, ja illalla otettiin tiukasti yhteen Vanhemmat vs. Tytöt –ottelulla. Iltaharkkojen jälkeen rentouduttiin uimalla, jonka jälkeen uni tulikin helposti.
Sunnuntainakin treenattiin taas tiiviisti aamuyhdeksästä iltapäivään asti. Tytöt saivat vaihteeksi harjoitella myös Bluesin naisvalmentajien johdolla. Emmi ja Johanna keskittyivät tyttöjen kanssa erityisesti vastaanoton harjoitteisiin. Kolhujakin tuli, mutta suuremmilta onneksi vältyttiin. Leiri päätettiin katsomalla mallia isommista, kun B-tytöt pelasivat Salpista vastaan.
Joukkueen uudetkin tytöt olivat innolla mukana, ja kiva porukka onkin koossa. Leiri oli oikein onnistunut, ja tästä on hyvä jatkaa uuteen kauteen!
















