C-tytöt -98-99
Aluesarjan jatkoturnaus Hollolassa 5.11.2011
Ensimmäisen turnauksen kolmas sija asetti tytöt sellaiseen jatkoturnauslohkoon, johon saatiin ikävä kyllä seuraksi koko aluesarjan vahvin ennakkosuosikki Salpis C-1 ja myös toinen oma Bluesin C-tyttöjoukkue (C-97) eli Teron tytöt. Tämä oli siinä mielessä huono asia, että lohkosta pääsee vain kaksi parasta joukkuetta pelaamaan jatkossa aluesarjan sijoista 1-8 ja näin alkuasetelma ei ollut paras mahdollinen Bluesin ja erityisesti meidän joukkueen kannalta. Lisäksi jouduimme etukäteen antamaan hieman tasoitusta muille Petran hoidellessa kotonaan kipeää jalkaansa kuntoon.
Ensimmäinen turnauksen ottelu hävittiin selvästi todella väkivahvalle Salpis C-1 -joukkueelle, joskin toisessa erässä oma peli saatiin toimimaan välillä erittäinkin hyvin. Oli hieno katsoa toisessa erässä, että joukkue todella antoi parastaan ja onnistui saamaan hyvän kasan pisteitä myös näin vahvalta vastustajalta.
Seuravaassa pelissä verkon toiselle puolelle asettui oma rakas paikallisvastustaja eli Teron C-97-tytöt. Ikävä kyllä emme pystyneet kunnolla tässä pelissä haastamaan vielä Teron tyttöjä kuin hetkittäisesti. Omien virheiden suuri määrä erityisesti toisessa erässä ja vastustajan agressiivisempi hyökkäyspeli takasivat melko helpon tien voittoon Teron tytöille tässä ottelussa.
Kolmannessa pelissä tuli vastaan Puma Volume -joukkue, jota vastaan tytöt pelasivat tasapainoisen ottelun viemällä sen nimiinsä puhtaasti 2-0. Joukkueen vahva peruspelaaminen tuli tässä ottelussa selvästi näkyviin kun vastustajankaan hyökkäyspeli ei ollut kovin agressiivista eikä näin aiheuttanut liikaa päänvaivaa meidän puolustuspelaamiseen.
Tytöt jatkoivat melko tavalla samankaltaisia otteita kuin aikaisemmissa turnauksissa. Peruspeli toimi kyllä, mutta hyökkäyksien päättäminen muuten kuin helppoihin palloihin vastustajan puolelle oli edelleen vaikeaa. Lisäksi tutunoloinen ”ruisantero” eli puolustuksen reikä löytyi meidän kentältä torjunnan takana, josta vastustajat jatkuvasti napsivat edelleen helppoja pisteitä. Peli oli myös ailahtelevaa siten, että välillä peli kulki erinomaisestikin ja taas välillä oltiin ihan hukassa. Turnauksessa olivat mukana Sonja, Heli, Camilla, Lotta, Rose, Riina ja Vilma. Kaikki tytöt pelasivat turnauksessa pääosin mallikkaasti, vaikka virheitä edelleen tulee kaikille silloin tällöin myös helpoissa palloissa.
Erityishuomion ja kiitoksen ansaitsee myös joukkueen selvästi näkynyt ja kuulunut ”kannustusryhmä”, joka jaksoi kannustaa joukkuetta myös heikkojen hetkien aikana. Tässä asiassa olimme jopa edellä kotijoukkuetta, joten jonkinlainen turnausvoitto saavutettiin kuitenkin. Hienoa nähdä niin paljon joukkueen pelaajien vanhempia mukana kannustamassa tyttöjä eteenpäin! Hyvä me!
Ohessa turnauksen ottelutulokset oman joukkueen pelien osalta:
BV C-98/99 CT - Salpis CT 1 CT 0-2 (4-25, 12-25)
BV C97 CT - BV C-98/99 CT 2-0 (25-18, 25-12)
PuMa Volyme CT - BV C-98/99 CT 0-2 (18-25, 14-25)
Terveisin valmennusryhmä Jyrki ja Mikko
![]() Kaikki seuraa hienosti palloa Sonjan nostaessa. |
![]() Lotta ja Sonja torjunnassa. |
![]() Rose iskee. |
![]() Hyvä Blues! |
![]() Lotta nostaa. |
![]() Heeeei Bluuuuuuuuuussssssssssssssss! |
Katso myös CT97-joukkueen sivulta kuvia...
Kuvat: Katja Karimies
Blues CT98/99-joukkueen kausi 2011-12 käynnistyi
Blues Volleyn CT98/99-joukkueen varsinainen pelikausi käynnistyi 8. lokakuuta 2011 Lappeenrannassa pelatussa Etelän alueen C-tyttöjen aluesarjan turnauksessa. Joukkue on nyt harjoitellut kolme kertaa viikossa elokuun lopusta alkaen Oksalan Jyrkin ja Partin Mikon tiukassa valvonnassa.
Pieni varaslähtö tähän pelikauteen oli kuitenkin otettu jo Lappeenrannan turnausta edeltävänä viikonloppuna Puistola-turnauksessa, jossa saavutettiin lupaava 8. sija 12 joukkueen turnauksessa. Pelit siellä olivat aivan ensimmäisiä, joita tytöt pelasivat isolla kentällä ja kuuden pelaajan kentällisellä, joten peli kulki siihen nähden yllättävänkin hyvin. Erityisen iloisia valmentajat Jyrki ja Mikko olivat vastaanottopelin hyvästä toiminnasta, joka loi hyvää pohjaa peruspelin toimimiseen. Liikkumisessa kentällä ja puolustamisessa sen sijaan oli enakko-odotusten mukaisesti paljon haasteita.
Seuraavana viikonloppuna matkustettiin sitten Lappeenrantaan ensimmäiseen viralliseen C-tyttöjen aluesarjan turnaukseen. Odotukset olivat valmennuksen puolella hyvin maltillisia turnauksen suhteen, koska pelejä isolla kentällä oli takana kuitenkin hyvin vähän. Joukkue onnistui kuitenkin turnauksessa erinomaisesti voittamalla puolet neljästä käydystä tiukasta taistosta ja sijoittumalla lopulta kolmanneksi. Turnauksessa olivat mukana Petra, Sonja, Heli, Camilla, Lotta, Rose, Riina ja Rebeckka.
Normaali lentopallon peruspeli toimi turnauksessa melko hyvin, mutta paljon annetaan vastustajille etumatkaa oman hyökkäyspelin agressiivisuuden puutteessa. Osittain se johtui siitä, että passit suuntautuivat etukenttäpelaajille pääsääntöisesti liian taakse ja näin hyökkäyksen tehot kuolivat. Vastaanottopeli toimi hyvin Puistola-turnauksen tapaan ja syötöt saatiin suhteellisen varmasti toiselle puolelle, joten ne takasivat voitot noissa kahdessa pelissä. Oikeiden puolustuspaikkojen löytyminen oli kuitenkin edelleen työn takana, joten sitä tultaneen harjoittelemaan jatkossa.
Ohessa turnauksen ottelutulokset oman joukkueen pelien osalta:
BV C-98/99 - CT Isku CT 2-0 (25-22, 25-8)
KoVolley CT - BV C-98/99 CT 2-0 (25-12, 25-16)
BV C-98/99 - CT Arsi CT 2-1 (25-22, 20-25, 15-5)
SALPIS BLACK CT - BV C-98/99 CT 2-0 (25-22, 25-14)
Terveisin valmennusryhmä Jyrki ja Mikko
| d3.doc (155 kB) Katso tästä D3-tyttöjen kisatunnelmia. |






